Vau, jo toinen kirjoitus näin lyhyessä ajassa. Jos kirjoitan joka päivä uuden merkinnän blogiini, olen jouluun mennessä kirjoittanut 157 viestiä. Ajatelkaa, kaikki ne kirjoitukset ihan vain teidän kiusaksi. Ja omaksi iloksi. Muaha.

 

Mutta niin, asiaan. Lueskelin tuossa muutama päivä sitten vanhoja Kodin Kuvalehtiä (on muuten hyvä lehti, suosittelen), ja törmäsin sattumalta erääseen oikein mielenkiintoiseen ja ajatuksia herättävään juttuun. En nyt muista kyseisen artikkelin otsikkoa, mutta idean kyllä muistan: asioita, joita jokaisen pitäisi tehdä ennen kuolemaansa. Vaikka lista olikin varsin mainio, rupesin väkisinkin pohtimaan niitä asioita, jotka juuri minä haluan suorittaa ennen kuin heitän lusikan nurkkaan ja potkaisen tyhjää. Tässä tulee kymmenen asiaa listaltani, olkaapa hyvä.

 

Ennen kuolemaani minun pitää...

 

1. Rakastua, ja ihan kunnolla. Okei, tämä on aikamoinen klisee, mutta minkäs teet. Elämäni aikana olen ollut ihastunut kuuteen ihmiseen (joista kolmeen osittain yhtä aikaa, eikö olekin monimutkaista), mutta rakastunut en ole ollut koskaan.

2. Matkustaa. Paljon. Ympäri Eurooppaa ja vähän sen ulkopuolellakin. Lontoo, Brighton, Tukholma, Barcelona, Pariisi, Rooma, Berliini, Kreikan saaret, Sydney, Melbourne, Auckland, New York... Muutama paikka ihan vain esimerkiksi. Voisin mahdollisesti jopa asua ulkomailla muutaman kuukauden, tutustua hiukan elämään jossakin toisessa maassa.

3. Lopettaa lihan syöminen puoleksi vuodeksi ja katsoa, romahtaako maailma. Kuka tietää, ehkä voisin sen jälkeen ryhtyä kokonaan kasvissyöjäksi.

4. Nähdä lempibändini The Killers livenä, olla mieluiten eturivissä ja katsoa Brandon Flowersia silmästä silmään. Ah. Enkä panisi yhtään vastaan, jos voisin joskus mennä katsomaan vaikkapa Coldplayta, Foo Fightersia, Snow Patrolia tai Von Hertzen Brothersia. Mutta otetaan nyt tuo The Killersin näkeminen ihan ykköstavoitteeksi.

5. Valvoa läpi kauniin kesäyön seuranani henkilö, jonka kanssa viihdyn ja jonka seurassa voin olla täysin oma itseni. Voisimme vain jutella, jutella ja jutella.

6. Opetella espanjaa. Osaan tällä hetkellä puhua suomen lisäksi vain pakollisia englantia ja ruotsia, eivätkä ne ole minulle tarpeeksi! Tosin haluan myös jossakin vaiheessa osata puhua erinomaisen sujuvaa englantia, joten sitäkin sitäkin pitää vielä opiskella.

7. Mennä kaupungille free hugs -kyltti kaulassa. (Niille jotka eivät tiedä, mistä puhun: henkilöä, jolla on mukanaan kyltti jossa lukee 'free hugs', saa mennä kuka tahansa halaamaan.) Tämä minun pitäisi toteuttaa mielellään parin vuoden sisällä, sillä minusta tuntuu että jos odotan liian kauan, alan tuntea itseni liian vanhaksi mennäkseni kaupungille halailemaan tuntemattomia. Ja mieluiten menisin ihan jonnekin tuntemattomaan kaupunkiin.

8. Kirjoittaa kirja, tai edes yrittää. Muutama ideakin löytyy jo... Tai vaihtoehtoisesti voisin kirjoittaa 157 merkintää tähän blogiini, sehän vastaa kirjaa. Eikö?

9. Leipoa ihan alusta saakka itse monikerroksinen täytekakku ja koristella se oikein hienoksi kermavaahdolla, marjoilla, hedelmillä ja kukilla. Hankalaksi tämän tekee se, että minulla ikävä kyllä on jauhopeukalo keskellä kämmentä, jos sitä jauhopeukaloa on minulla edes olemassa. Kerrankin tein netistä löytämäni ohjeen mukaan vadelmamuffinsseja, jotka jostain kumman syystä levisivät pitkin uunipeltiä ja joita kaverini kaikkiruokainen koira ei suostunut edes maistamaan. Snihv.

10. Pyytää jotakuta ihan tuntematonta miestä treffeille vaikka kassajonossa tai uimahallissa. Mitä sitten vaikka tulisikin pakit? (Helpommin sanottu kuin tehty...)

 

Tästä listasta ei oikein muuta voi sanoa kuin että to be continued. Pitää tehdä sama lista uudestaan 20 vuoden päästä.

 

Stay tuned.